Tehdäänpä betonilattia

Betonilattian timanttihionta on suoraviivaista puuhaa jonka jokainen voi helposti suorittaa itse ja säästää rahaa. Tai ei.

VP

10 minute read

Simppeli ja helppohoitoinen

Halusimme lattian joka kestäisi kulutusta, olisi pitkäikäinen ja vieläpä hyvännäköinen. Välillä pitää voida kipaista sisällä kengät jalassa ja eläinten pitää saada suditella vapaasti olohuoneen poikki. Hiotun betonilattian pitäisi täyttää nämä toiveet ja lisäksi sen pitäisi toimia hyvin yhteen lattialämmityksen kanssa - ollen silti viileä kesällä.

Betonilattia

HUOM

Kaikki tällä sivulla kirjoitettu perustuu yhteen kokemukseen betonin hionnasta sekä yhden tyyppisen lattia tekemiseen. Teksti saattaa sisältää virheitä, huonoja päätelmiä taikka huonoja käytäntöjä. Oikeinkirjoitus on onnetonta kuten aina. En suosittele aloittamaan betonilattia tekemistä näillä tiedoilla vaan käänny toki ammattilaisen puoleen!

Toimittajien valinta

Tarvitaan siis yritys josta ostetaan itse betoni ja sen pumppaus työmaalle. Lattiavalun aikana yksi porukka hoitaa betonin liippauksen haluttuun korkoon. Kun on kyse betonilattiasta, jonkun pitää tehdä koneellinen hiertäminen jotta betonista saadaan riittävän tasainen ja tiivis tulevaa hiomista varten. Jotkut lattiafirmat hoitavat sekä valun että liippauksen ja vielä hionnan mutta ehkä yleisempää on että hionnan tekee yritys joka on erikoistunut vain betonilattioiden hiontaan. Loppupeleissä otimme pumppauksen Ruskon Betonilta ja valun ja koneellisen hiertämisen Pintalattiat Ahola&Son:lta. Tässä vaiheessa oli vielä hieman auki kuka itse hiomisen tekisi.

Ruskon betoni

Valu

Itse valu meni ilman ongelmia ja Pintalattiat Ahola&Son teki kyllä viimeisen päälle hyvää työtä koneellisen hiertämisen kanssa; lattian olisi voinut ottaa käyttöön vaikka sellaisenaan, pölynsidonta ja suoja-aine vain päälle. Valu tosin tehtiin kesän kuumimpaan aikaan joten sen nopea kuivuminen oli pieni haaste.

Valettu lattia

Yksi asia meni kyllä hieman metsään valmisteluissa. En saanut oikein mistään ajoissa järkevää ohjeistusta siihen miten saisin ovet ja lattiaan saakka ulottuvat ikkunat kohtaamaan toisensa ilman ylimääräisiä listoja. Jos ovet asentaa sisäseinän pintaan, onnistuu liitos hyvin mutta silloin ovi on niin syvällä ulkoseinästä että sen aukeaminen voi olla rajoitettua. Loppupeleissä, koska runkopaketin pystyttänyt firma asensi osan ovista ennenkuin olin tätä asiaa ehtinyt kunnolla selvittämään, tuli ovet asennettua rungon sisäpintaan. Tästä aiheutui se ongelma että nyt lattialaatan ja ovien kynnysten väliin jäi n. 50mm (sokkelin pysty styrox) tyhjä väli joka täytyy hoitaa tavalla tai toisella. Oikea ratkaisu mielestäni olisi ollut ottaa erityisen syvät karmit ja tuoda karmi sisemmäksi aina laattaan saakka.

Tee-se-itse hionta

Koska hiojaa ei oltu vielä valittu, rupesimme selvittämään mahdollisuutta hoitaa tämä vaihe itse. Suurin motivaatio tähän oli kustannus, sillä kukaan ei tietäisi kuinka paljon hiontaa joutuisi tekemään jotta kivet saadaan hyvin näkyviin. Eikä olisi mukava jättää hommaa vaiheeseen vain siksi ettei raaski enään maksaa yhtään lisätuntia.

Valitettavasti tästä aiheesta löytyi melko nihkeästi hyviä ohjeita enkä ollut valmis lähtemään hommaan ihan sokkona. Vuokraamoista saa toki laitteita mutta yleensä ne on tarkoitettu lähinnä betoniliiman poistoon eikä hiomapaloihin ole tarjolla useita karkeuksia. Paperilla varustetuja koneita on ja niihin saa eri karkeuksia mutta haaste voi tulla niillä tasaisen jäljen aikaan saamisessa tai hiontanopeudessa.

Lopulta päätös ratkesi keskusteluun Konekor Oy:n kanssa. Soitin heille kysyäkseni HTC:n kemikaaleista mutta kävi ilmi että heiltä saisin vuokralle myös kaiken hiontaan tarvittavan laitteiston. Koska edessä oli joulun pyhät, pyyhkäisin samalta istumalta Porvooseen ja samana iltana meillä oli HTC:n 420VS, käsikone reunoihin, tarvittavat timanttiterät sekä kemikaalit odottamassa hionnan aloittamista seuraavana aamuna. Saamamme arvio oli että 100m2:n kunnollinen hionta kaikkine vaiheineen voisi ensikertalaiselta ottaa jopa 7-10 päivää. Melko paljon mutta onneksi oli aikaa.

Hiontasuunnitelma

Tarkoitus oli noudattaa HTC:n Silver -tyyppistä hiontaa pienellä muokkauksella. Silver -tyypin hionnassa kiveä hiotaan reilusti näkyviin mutta pinta jätetään mataksi. Ajatuksissamme, emme halunneet kiiltävää lattia puutaloon.

Työvaiheet

  1. Hionta HTC X2 Gold (SS) -metallipaloilla, karkeus 25
  2. Hionta HTC X4 Brown (SS) -metallipaloilla, karkeus 80
  3. Hionta HTC X5 Black (SS) -metallipaloilla, karkeus 150
  4. Pölynsidonta-aineen levitys
  5. Hionta HTC SR 6 Blue -muovipaloilla, karkeus 200
  6. Suoja-aineen levitys
  7. Suoja-aineen kiilloitus

Jokainen hionta tehtäisiin kahteen suuntaan. Lisäksi, koska kone ei ylety aivan seinän reunaan saakka tai nurkkiin, tehdään jokaisen hionnan jälkeen reunojen hionta käsikoneella (Flex) käyttäen tarrakiinnitteisiä timanttilaikkoja joiden karkeus vastaa aina lattiakoneen palojen karkeutta.

Pitää siis vain jaksaa malttaa, olla kärsivällinen ja huolellinen. C’mon!! Kuinka vaikeaa se voi olla?!? Eikun hiomaan.

Takaisku #1

Kertaus

Lattia siis valettiin kesällä kun lämpöä oli ulkona ~27 astetta ja sisällä lähemmäs 40. Muistan kuinka valuporukka ihmetteli betonin notkeutta; “onkohan tämä talvilaatua kun on niin hyvä levittää”. Lopuksi koneellinen hiertäminen kopterilla tehtiin tooodella tarkasti ja pitkään. Torkuimme isäni kanssa pihalla terassilla (raskas päivä nääs) kun Pintalattiat:n kaveri totesi aina vaan uudestaan että “kyllä tuosta vielä kerran pitää ajaa”. Kaikki pisteet heille huolellisesta työstä.

Kopteri

Hiontakone siis käyntiin karkeimmilla (25) metallipaloilla. Ensin pitäisi päästä eroon lattian pinnassa olevasta betoniliimasta. Hioimme jonkun aikaa siinä uskossa että kohta lähtee mutta eipä lähtenyt. Liiman pinta ainoastaan kiillottui ja timanttipala sai tehtyä siihen vain pieniä naarmuja. Hiontapölyä kertyi imurin sakkasäiliöön vain kohtuullisia määriä. Aika nopeasti kävi selväksi että tällä tavalla ei hommasta tulisi mitään, vaikka käytössä oli HTC:n pehmeimmät, X-sarjan metallipalat. Miksi ne eivät purreet, saattoi johtua valusta ja pinnan huolellisesta hiertämisestä. Mitä enemmän pintaa hierretään sitä tasaisempi ja myös tiiviimpi siitä tulee. Oli miten oli, nyt oli pakko kysyä kaikilta alaa osaavilta neuvoja.

Liima ei irtoa

Märkähionta apuun

Saamamme neuvojen mukaan, silloin kun lattia on todella kova on ainoa vaihtoehto märkähionta. Ja vettä pitäisi saada laitteen alle reilusti. Onneksi vuokraamassamme HTC 420VS koneessa on oma vesisäiliö, josta se hanan avattua laskee itse vettä suoraan hiontaterien eteen.

Märkähionnassa on vain muutama ongelma. Ensinnäkin vettä tarvitaan paljon. Taisimme itse käyttää jotain 1500-2000 litraa. Ei ole mikään ongelma paitsi jos vettä ei tule hanasta. Meillä se tuli vielä kaivosta, jonka putket eivät olleet vielä valmisteltu kiristyvää pakkasta varten, joten välillä vettä tuotiin kotoa säiliöissä.

Toinen ja ikävämpi ongelma on märkähiomisesta syntyvä kura. Kuran saa aika helposti siivottua lastalla yhteen paikkaan ja siitä lapiolla ämpäriin mutta sen lisäksi se pitää toimittaa ulos kämpästä. Meillä työssä puursi välillä kolme henkilöä; yksi hioo, toinen auttaa johtojen ja kuran moppaamisen kanssa ja kolmas hoiti kuran poisviennin ja puhtaan veden lisäämisen. Vähän myöhemmin otettiin käyttöön uppopumppu jolloin riitti kun kuran kippasi terassilla isoon saaviin ja siitä pumpulla loppusijoituspaikkaan.

Märkähiontaa

Hiomisesta syntyvä muta on kuitenkin sen verran liisteriä tavaraa että pelkkä kaapiminen ja lapiointi ei riitä lattian puhdistamiseksi, vaan se pitää sen lisäksi mopata tai imuroida ennenkuin se kuivuu. Meillä oli käytössä aika perus Kärcher:n vesi-imuri josta oli korvaamaton apu.

Kärcher WD4

Takaisku #2

Koska märkähionta oli toiminut hyvin ja saimme sillä mielestämme betoniliiman pois, päätimme vaihtaa kuivahiontaan jolla saataisi lattia taas puhtaaksi ja mudan kuskaaminen loppuisi. Jatkoimme X2 Gold SS ja BB paloilla mutta ainoa mitä tapahtui oli se että lattian pinta taas kiillottui ja hiominen pysähtyi siihen. Lisäpainojakin kokeiltiin mutta tässä vaiheessa marmoria muistuttava lattia vain kiillottui entisestään.

Lattia kiilloittuu

Testissä oli myös hitaasti kiertävä columbus lattian hioma/hoitokone karkeilla paperilaikoilla ja vaikka tavaraa niillä irtosikin oli se vain jäävuoren huippu. Pintaa ei saataisi koskaan tarpeeksi hiottua tätä tahtia.

Lattianhoitokone

Pari keskustelua ystävällisten apuvoimien kanssa ja lopputulos oli että kaikki karkeat hionnat pitäisi tehdä märkänä ja vasta aivan lopuksi vaihtaa kuivahiontaan. Eli lisää vettä, kuraa, ämpäreitä ja pitkiä päiviä.

Takaisku #3

Jossain vaiheessa todettiin että riittävä hionta ensimmäisellä karkeudella on tehty ja voidaan siirtyä seuraavaan, eli HTC X4 Brown palaan. Sitä ennen pitää kuitenkin reunat hioa käsikoneella. Ensin 25 karkealla harmaalla laikalla ja sitten perään 80 karkealla ruskealla laikalla. Käytössä oli vuokrattu Flex:n kone ja tarrakiinnitteiset muovipohjaiset timanttilaikat. En uskonut että tämä olisi tekemätön paikka, koska aiemmin olin mielestäni aika hyvällä menestyksellä hionut samaa lattiaa Hilti:n DG150:llä käyttäen timanttikuppiteriä.

Flex Muovilaikka

Reunojen hiominen osoittautui kuitenkin toisaalta aika työlääksi ja paikoitellen lähes tekemättömäksi. Työläys johtui siitä että tarrakiinnitteinen muovilaikka ei ole ollenkaan niin tehokas kuin kuppiterä. Lisäksi laikan kulmaa pitää jatkuvasti vaihdella ettei kone tekisi reunaan yhden nappulan levyistä uraa. HTC oli jättänyt seinän viereen 1-5cm leveän raidan liimaa joten tekemistä oli kohtuullisesti. Tilanne oli sama kuin muussakin hionnassa: kuivahiontana edistyminen oli niin hidasta että reunatkin oli pakko hioa märkänä.

Seinän vierus

Käsikoneella märkähionta vaan on melkoista turaamista. Vettä pitää lisäillä käsin ja kone roiskii veden samantien pitkin seiniä. Onnistuu, mutta aikaa ja hermoja palaa ja polvet ovat kovilla. Reunat saatiin kuitenkin hiottua muutamassa tunnissa joten hionta jatkuu.

Vauhti paranee

Nyt kun tiedettiin, ettei välillä yritetä kuivahiontaa vaan mennään karkeudesta 25 karkeuteen 150 märkähiontana, rupesi homma sujumaan aika ripeästi.

Pehmeän X-sarjan ruskea pala puri puhtaaseen lattiaan todella rajusti ja jo 10:n neliön jälkeen oli paloista kadonnut useampi milli. Toki myös kiveä tuli näkyviin, mutta oli siirryttävä kovempiin M-sarjan paloihin jotta saisimme koko alan hiottua.

HTC X2 & X4

Nyt hioimme n. 10:n neliön pienen huoneen liimapinnasta kivelle, kolmella eri karkeudella vähän alle 50:een minuuttiin.

Takaisku #4

Kun kaikki pinnat oli hiottu karkeuteen 150, levitettiin pölynsidonta-aine. Odotus yön yli ja metallipalat vaihdettiin muoviseen, karkeuteen 200 ja aloitettiin viimeinen kuivahionta.

Meillä ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, millaista jälkeä muovisekoitepalan pitäisi tehdä mutta hetken päästä aloimme epäilemään että jotain on vialla.

Kuivahionta 200

Pinta alkoi kiillottumaan mutta samalla siihen ilmestyi pyörteitä joissa näkyi ennemminkin naarmuja kuin tasaista hiontajälkeä. Jonkun ajan jälkeen homma piti laittaa poikki ja miettiä asiaa uudestaan. Olisi selvä, ettei tälle pinnalle voisi laittaa suoja-ainetta koska silloin kaikki naarmut tulisi varmasti esille. Palautimme vuokratun kaluston siksi kunnes tietäisimme miten jatkaa.

Uudestaan!

Onneksi saimme asiaan apua Konekor Oy:ltä seuraavalla viikolla. Epäiltiin, että joko hionnassa olisi palan alle päässyt hiekan jyvä tai sitten naarmut olisivat peräisin 25 karkeuden hionnasta ja tulivat vasta nyt näkyville. Itse suhtauduin skeptisesti jälkimmäiseen, koska olimme tehneet jokaisen hionnan todella säännöllisesti ja huolellisesti sekä paras edistyminen oltiin saatu karkeuden 80 paloilla. Oli miten oli, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin palata takaisin karkeuteen 80, jolla varmistaa kaikkien naarmujen poistuminen.

Tällä kertaa saimme käyttöön HTC:n DX palat jotka ovat vähemmän agressiiviset (kivihän oli jo hiottu esille) ja tarkoitettu mm. marmorin ja terrazzon kuivahiontaan sekä kiilloitukseen.

HTC DX

Elikkä kolme nopeaa kierrosta kuivana koko lattialle. Sen pitäisi mennä puolessa päivässä!

Takaisku #5

Ei liene enään yllätys kenellekkään, että kuivahionta ei toiminut edes DX paloilla. Lattia on ilmeisesti niin umpiluuta että mikään pala ei siihen pure. Huolellisen hinkkauksen jälkeen naarmut olivat ja pysyivät. Siispä teemme kaikki kolme kierrosta märkänä. Reippaasti siis taas lastan ja vesi-imurin varteen ja päivässä saimme kaiken uudestaan hiottua. Nythän kuraa ei juuri enään irtoa, eikä vettä tarvitse käyttää kuin murto-osa aiempaan verrattuna. Hionta onnistui hyvin ja kaikki pinnat oli nyt hiottu karkeuteen 200 ja naarmut poistettu.

HTC DX

Liikaa kiiltoa

Koska olin hieman alkanyt epäilemään että karkeus 200 ja matta suoja-aine jättäisi pinnan liiankin mataksi, saimme Konekor Oy:ltä myös karkeudet 800 ja 3000 sekä Gloss Lock suoja-aineen.

Jatkoimme yhden huoneen veden kera karkeuteen 800 (DX 8 White) mutta kitka oli liikaa pehmeälle muoviseokselle joten laikka suli melkein kokonaan tähän testiin. Huone tuli kuitenkin hiottuja joten hioimme perään 3000:n kuivana - josta tulikin ensimmäinen ja ainoa onnistunut kuivahionta. Tai enemmänkin se on kiillotus.

Hionta 3000

Lopputulos oli kuitenkin mielestäni liiankin kiiltävä. Jokainen kivi, sopivasta kulmasta katsottuna, on kuin pieni peilin palanen. Lattia heijastaa hyvin jopa ulkona näkyvän maiseman. Itselleni tämä muistuttaa hieman enemmän museota kuin asuinrakennusta ja useasta suunnasta tuleva heijastus saattaisi aiheuttaa normaalissa asuinkäytössä liikaa ärsykkeitä. Päätimme peruuttaa takaisin karkeuteen 200, märkähiontana tietenkin, kuinkas muutenkaan.

Viimeistely

Kun lopullinen hiontataso oli saavutettu, piti lattia vain puhdistaa huolellisesti, levittää mattapintainen suoja-aine ja tehdä lopullinen kiilloitus.

Suoja-ainetta kuuluu aika vähän. Ohjeen mukaan 1L per 5-30m2. Meillä, sataan neliöön taisi kulua n. 4-5L ja vaihe tehtiin kahteen kertaan. Aine sumutetiin matalapainesumuttimella ja levitetiin mikrokuituliinalla. Ainetta pitäisi olla niin paljon että betonin pinta pysyy märkänä 15 minuttia mutta lammikoita ei saa muodostua. Tässä kannattaa olla aika tarkka, koska pelkästään kuituliinan pyyhkäisyt saattoivat jättää pienen raidan jos ainetta oli liiaksi.

Ultralit:n suoja-aine on polymeeripohjainen joten kiilloituksessa piti saada aikaiseksi riittävä lämpötila (en muista mutta jossain 35-50 aseteen nurkilla). Käytimme kiilloitukseen samaa HTC:n konetta kiilloituslaikoilla.

Kiilloituslaikat

HTC ei kuitenkaan ole varsinainen kiilloituskone, joten kunnollista lämpötilaa on aika vaikea/hidas saada aikaiseksi sen melko matalilla kierroksilla, (maks. 1350rpm) joten tähänkin vaiheeseen siis upposi melkoisesti aikaa.

Lopputulos

Mitenkään virheetön tästä ensimmäisestä lattiasta ei tietenkään tullut ja siellä on toki kohtia jotka olisi halunnut vielä parantaa. Seuraavalla kerralla voi sitten koittaa välttää virheet ja ainakin käyttää vähemmän aikaa ja vaivaa. Silti, lopputulos on tyyliltään sellainen mitä alunperinkin haettiin: luonnollinen ja epäsäännöllinen, ei liian kiiltävä, monivivahteinen sekä täysin sileä. Toivottavasti myös kestävä, likaa hylkivä ja helposti siivottava. Tämä jää nähtäväksi.


Kustannus

Jos ei lasketa kustannusta ajalle, jota siis paloi kymmenisen pitkää päivää, jäi lattian hinta kohtuulliseksi. Sillä rahalla ei vielä saataisi kovin kummoista parkettia.

Ensi kerralla

Olisi tietysti kiinnostava nähdä kun hionta onnistuu kuivana mutta jos ei, niin märkähionta toimii varmasti ja tulosta syntyy vauhdilla. Niin ja sotkua.

  • Karkeat hionnat ehdottomasti ennen väliseiniä tai lisäkoolauksia jolloin käsinhionta jää minimiin ja aikaa ja hermoa säästyy tolkuttomasti ja jälki on parempaa.
  • Aukot (ovet, ikkunat) funtsattava niin että karmit saadaan siististi laattaan saakka, eli riittävän syvät karmit.
  • Karkeat hionnat riittävän syvälle heti alkuun niin että kiveä on varmasti kaikkialla tarpeeksi näkyvillä. Lisähionta myöhemmmässä vaiheessa tarkoittaa alusta aloittamista.
  • Hionnan jälkeen todella tarkka siivous/pesu ja kuivatus. Saavutettua jälkeä tai lisähionnan tarvetta on vaikea todeta jos lattiassa on vähääkään likaa.
  • Reunoissa käännökset tehtävä ripeästi tai käännettävä välillä aikaisemmin koska muuten reunoille kerääntyy enemmmän hiontaa kuin muualle.
  • Erilaisia palakovuuksia on hyvä olla saatavilla mikäli yksi kovuus osoittautuu liian pehmeäksi ja aiheuttaa siten turhia kustannuksia.
  • Ja hyvä valaistus kattoon ettei tarvi tihrustella.